Osteopatia


Osteopatia on syntynyt Yhdysvalloissa 1800-luvun lopulla ja on vanhin mobilisaatiohoitometodeja kehittänyt koulukunta. Se poikkeaa perinteisestä hieronnasta siinä, että osteopatiassa hierontaan liittyy samanaikaisesti nivelten pehmeä artikulointi niiden normaalilla liikealueella. Tämä tehostaa erityisesti niskan sekä rinta- ja lannerangan alueen hieronnan vaikutusta, koska terapia kohdistuu myöskin nikamien välisiin pieniin lihaksiin, nivelsiteisiin ja nivelkapseleihin.


Teoria

Osteopatian perusideana on tuki- ja liikuntaelinten toiminnallisten häiriöiden korjaaminen. Erityisesti huomiota kiinnitetään nivelten toimintaan. Vanhasta termistä "osteopathic lesion" on pyritty luopumaan, koska sen käyttö on haitannut kommunikointia lääkäreiden kanssa. Sen tilalla on käytössä "primary somatic dysfunction", jolla tarkoitetaan nivelen liikkuvuuden alentumista ilman deformiteteetteja (esim. murtumat tai kasvuhäiriöt) tai johonkin sairauteen viittaavia tutkimuslöydöksiä. Tämä muodostaa manipulaatiohoidon pääindikaation. Tähän hypomobiliteettiin voi liittyä kipua joko kyseisessä nivelessä tai sitten muissa nivelissä muuttuneiden kuormitusolosuhteiden ja poikkeavan kinesiologian seurauksena. Potilaan paikantama kipu ja paikallinen provosoitu arkuus eivät siten suinkaan johda aina oikean mobilisoitavan segmentin paikantamiseen. Usein päinvastoin kivut lokalisoituvat hypermobiiliin segmenttiin (esim. yliliikkuvaan nikamaväliin), jota ei suinkaan tulisi mobilisoida. Pitkään jatkuneisiin kipuihin liittyy usein keskushermoston ja autonomisen hermoston häiriöitä. Kipu vaikuttaa psyykkiseen tasapainoon ja voi aiheuttaa ns. psykosomaattisia sairauksia.


Osteopaattien perusajatuksena on sen synnyn alkuajoista lähtien ollut kokonaisvaltainen ruumiintoimintojen toisistaan riippuvuuden huomioonottaminen. Vuosisadan alkupuolella vallinnut käsitys, että kaikki sairaudet olisivat tuki- ja liikuntaelinten toiminnan häiriöistä tai vaurioista, on sen sijaan luonnollisesti hylätty naiivina.


Vaikutusmekanismi

Osteopaattinen mobilisoiva hoito poikkeaa perinteisestä pehmytkudoksiin kohdistuvasta hieronnasta siinä, että se kohdistetaan erityisesti niveliin sekä syvällä sijaitseviin pehmytkudoksiin, kuten nivelkapseliin, nivelsiteisiin, lihaksiin, jänteisiin ja kalvoihin.

Niveliä liikutettaessa saadaan aikaan liukuminen nivelpintojen välille samalla, kun lihakset rentoutuvat maksimaalisesti.

Syviin kudoksiin kohdistuvalla painevaikutuksella ja liikkeellä saadaan aikaan aineenvaihdunnan paraneminen, kudosten venytys ja reflektoriset vaikutukset keskushermoston kautta syviin nikamavälilihaksiin.



Lähde: Jari Ylinen MD.DO. (1991)